Behind the Scenes: Marko Pirinen

2 min read
12.11.2021 15:07

Yrittäjäksi ryhtyminen oli Markolle oikea valinta

VM IT:n toimitusjohtaja Marko Pirinen, 36, ehti työskennellä viisi vuotta IT-alan palkkatöissä ennen kuin päätyi perustamaan oman yrityksen Visa Ali-Mattilan kanssa vuonna 2013. Siitä alkoi VM IT:n tarina.

Marko oli opiskellut tietoliikenneinsinööriksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa sekä työskennellyt järjestelmäasiantuntijana ja erilaisissa projekteissa. Viimeisimmällä työnantajallaan hän pääsi myös johtoryhmään.

”Aika oli otollinen firman perustamiseen. Polku yrittäjyyteen oli luonnollinen ja johdonmukainen. En ole katunut yrittäjäksi ryhtymistä – se oli oikea valinta”, Marko kertoo.

Aluksi firmaa pyöritettiin kolmen hengen voimin, mutta nykyisin henkilökuntaan kuuluu seitsemän ihmistä. Tavoitteena on kasvattaa firmaa edelleenkin.

Marko haluaa, että kasvaessaankin VM IT säilyttää brändinsä mukaisen ketteryyden. Ketteryys on hänen mukaansa VM IT:n vahvuus markkinoilla, samoin kuin vankka tekninen asiantuntijuus.

Asiantuntijuus lisääntyi entisestään kevään 2021 rekrytointien myötä.

”On ollut ilo seurata, miten uudet työntekijät ovat päässeet työhön kiinni. Olen pystynyt jakamaan työtaakkaani ja antamaan vastuuta muille. Voin luottaa ihmisten toimintaan ympärilläni. Suunta ja kehitys on hyvä.”

Johtaja on säilyttänyt kosketuksen tekniikkaanMarko Pirinen_1

Marko kantaa toimitusjohtajana vastuuta VM IT:n liiketoiminnasta. Hän huolehtii hallinnollisista asioista, toimii esimiehenä ja tekee myyntipäällikön kanssa myyntiä ja markkinointia.

Johtajanakin Marko haluaa säilyttää kosketuksen teknisiin asioihin.

”Asiakkaiden IT-kysymykset menevät service deskiin tiketeillä, mutta minulle tulee myös suoria puheluita. Tykkään toimia asiakkaiden kanssa.”

Marko kiinnostui tekniikasta jo koululaisena. Tietotekniikka, videopelit ja hifi-laitteistot innostivat.

”Saimme tehdä yläasteella teknisessä työssä omat kaiuttimet. Niitä tuli tuunailtua.”

Rakentaessaan perheelleen taloa Marko halusi sinne tiettyjä teknisiä ratkaisuja. Hän esimerkiksi kasasi uuteen kotiinsa hifi-laitteiston. Kunnollisella äänentoistojärjestelmällä on ollut mukava katsoa elokuvia ja kuunnella musiikkia.

Urheilu on kuulunut aina elämään

Vapaa-ajalla Marko liikkuu paljon. Toimitusjohtaja kertoo osallistuvansa innolla kaikkiin pallo- ja mailapeleihin beach volleysta tennikseen. Hän myöntää olevansa peleissä kilpailuhenkinen.

Jalkapalloharrastus seurasi Markoa juniorivuosien jälkeen vielä pitkälle aikuisikään. Sitten tuli kymmenen vuoden tauko perheen perustamisen, talon rakentamisen ja työasioiden vuoksi.

Nyt Marko on palannut pelikentille.

”Toinen höntsäfutiskausi on menossa. Yhdessä tekeminen ja onnistuminen kavereiden kanssa tuo hyviä fiiliksiä.”

Kentällä Marko juoksee niin paljon, ettei erilliselle lenkille tarvitse lähteä. On hän tosin testannut rajojaan juoksemisessakin. Pari vuotta sitten kaveri haastoi puolimaratonille.

”Kokeilin, pääsenkö tiettyyn aikatavoitteeseen vielä ikämiesiässä. Se oli mukava projekti”.

Nuorempana Marko kävi paljon myös lumilautailemassa kavereiden kanssa. Edelleen hän lähtee vuosittain laskemaan jonnekin, mutta nykyisin seurana on oma perhe.

Vapaa-aikana pitää päästä mökille ja luontoon

Kesäisin Markon voi nähdä bäginsä kanssa golfkentällä.

”Golf-kentällä kävely tuo tietynlaista mielenrauhaa kauniissa miljöössä. Laji on vaikea, mutta kun homma toimii, se tuo hyvän olon ja onnistumisen tunteen.

Marko rinnastaa golfkentillä kävelemisen luonnossa oleiluun, vaikka kentät ovat ihmisen rakentamia. Hän lähtee mielellään myös eräretkeilemään.

Hiljattain Marko liittyi hirviporukkaan, joka käy Pohjois-Karjalan mökin lähellä metsästämässä. Porukassa on mukana sukulaisia, ja metsästäminen onkin hänen mukaansa yhteisöllistä ajanviettoa luonnossa.

Mökille vetäytymisen Marko kokee henkireikänä. Suvulla on erilaisissa paikoissa mökkejä, joihin voi mennä rentoutumaan ja viettämään vapaa-aikaa.

”Mieli rauhoittuu, kun pääsen irtautumaan perheen ja läheisten kanssa mökille arjen sykkeestä.”

Get Email Notifications