Skip to content

Arkihuolesi kaikki heitä…

Hope 2022

On tullut se aika, kun haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneita vuodesta 2022 sekä toivottaa rentouttavaa ja rauhallista joulun aikaa.

Vuosi on ollut meille kasvun ja kehittymisen aikaa. On myös ilo todeta, että liikevaihdon kasvun lisäksi olemme saaneet mukaan uusia ammattilaisia ja joukkomme kasvaa edelleen ensi vuoden alussa. Kerromme alkuvuodesta lisää myös uusista palveluistamme.

Vuoden teema IT-palveluissa on ollut erityisesti tietoturva sekä tietotyön kehittäminen. Tietoturvan rooli tulee olemaan merkittävä myös tulevaisuudessa. Panostamme myös ensi vuonna modernin tietotyön ratkaisuiden toimittamiseen asiakkaillemme. Hybridityö ja etätyö tuli jäädäkseen, mutta olemme selviytyneet yhdessä asiakkaidemme kanssa muutoksesta loistavasti.

Toiveena pukinkonttiin

hope-logo-blueLahjoitamme tänä vuonna joululahjarahat Hopelle.
Toivomme omalta osaltamme, että saamme olla tätä kautta mukana tuomassa iloa ja apua heille, joilla on haasteita.


Lisäksi laitamme pukinkonttiin toiveen rauhasta ja terveydestä jokaiselle
vuonna 2023. Rauhoitutaan, nautitaan läheisistämme ja joulun tunnelmasta. 

Hyvää joulua ja uutta vuotta koko henkilökuntamme puolesta!

 

Joulukolibri 2